Softis solukumi arkit 29×40 Basic
13,00 €
Folia Softis solukumi soveltuu monenlaisten askarteluprojektien materiaaliksi. Siitä voit muun muassa työstää mobileja, leimasimia, magneetteja ja ovikransseja. Sen avulla voit myös tuunata arkipäiväisiä esineitä, kuten kynäpurkkeja tai vaikkapa muistikirjallesi kannet. Monipuoliset perussävyt.
Koska Softis solukumi on pehmeää ja aavistuksen joustavaa, vaahtomuovia muistuttavaa materiaalia, on sitä helppo leikata saksilla ja kuvioleikkureilla. Levyn leikkaaminen paloiksi onnistuu pieneltäkin lapselta sekä vanhuksilta, joiden hienomotoriikassa on jo haasteita – kimmoisana levy antaa saksille vähän vastusta, ja saksien hallinta on helpompaa kuin esimerkiksi paperia leikatessa. Solukumia voi myös muotoilla ja jopa ommella. Sitä voidaan käyttää myös gelli-painannassa.
Vinkki! Leikkele solukumista haluamasi kaltaisia muotoja, liimaa ne pahviin ja käytä leimasimen tavoin gelli-painannassa, niin saat aikaan kauniita pintakuvioita.
Koska Softis solukumilla on muisti, jonka ansiosta siihen jää helposti painaumia. Hyödynnä tätä ominaisuutta esimerkiksi embossaus-tekniikassa (embossing) painaumia tehdessäsi esimerkiksi pyöreäkärkisen piikin tai embossaukseen tarkoitetun pallopäätyökalun avulla.
Materiaali tunnetaan myös nimellä EVA-vaahtomuovi (EVA-sheet / Ethylene Vinyl Acetate).
Vahvuus: 2 mm
Arkin koko: 29 cm x 40 cm
Värit: 10 väriä
Lajitelmassa: 10 arkkia
Myyntierä: 1 lajitelma
| Valmistaja |
|---|

Sellofaani
Akvarellilajitelma taiteilijoille
Junior pyöreät siveltimet lajitelma /6
Vesiväripaletti 6 x Ø 30mm
Artist Studio lyijykynät luokkapakkaus
W&N Cotman akvarellivärit 1/2 nappi /12
W&N Cotman akvarellivärit 1/1 nappi /24
Kirjansidontaliima 1kg
Mobilen kehikko
Aqua Brush Duo sivellintussi /12
Stone Art kivimassa 250g
Posca maalikynälajitelma 1M Extra Fine /8 Standard
Greengraph lyijykynä HB
Printing Press 50x70 + jalusta pyörillä
Artist pyyhekumi
Mucki tekstiilisormivärit 4x150ml
Cobra Study vesiliukoinen öljyväri 5x40ml
Hopeanvärinen metallilanka
Itsekiinnittyvä ikkunakalvo 23x33
Cobra Quick Drying Medium maalausaine 75 ml
Battery Eraser paristopyyhekumi
DAS askartelumassa terracotta 1 kg
Pigma Micron lajitelma musta /6
Gel Press 6"x6"
Pastellilehtiö A4 /10+10 