Silk Screen seulasapluuna 21,5×21,5 Mandala
6,90 €
Tarrapintaiset, uudelleen käytettävät Pentartin Silk Screen Mandala -seulasapluunat sopivat monenlaisiin kuviointiprojekteihin: vaatteiden, asusteiden ja esineiden tuunaamiseen, korttiaskarteluun, skräppäykseen ja erilaisiin sekatekniikkatöihin. Taipuisissa, mandalan muotoisissa seulasapluunoissa on tiheä silkkiverkko, jonka ansiosta väri levittyy tarkasti ja tasaisesti alustalle. Toimivat maskina – väri ei pääse alueelle, jonka sapluuna peittää.
Käytä täyteläisiä vesiliukoisia värejä, kuten notkeita akryylivärejä tai tekstiili- ja nahkavärejä. Aseta seulasapluuna kuvioitavalle pinnalle, joka voi olla esimerkiksi paperia, kangasta, maalauspohja tai puuta. Teippaamalla sapluunan maalarinteipillä kiinni kuvioitavaan alustaan estät värin leviämisen sapluunan ulkopuolelle sekä pidät sapluunan tukevammin paikoillaan. Annostele sitten haluamasi väri tai värit saman valmistajan Squeegee-silikonilastalle ja levitä yhdensuuntaisin liikkein sapluunalle. Työstettävän pinnan tulee olla kuiva, puhdas ja rasvaton. Irrota sapluuna heti värin levittämisen jälkeen. Varo käyttämästä liikaa väriä, ettei väri leviä sapluunan alle.
Vinkki! Jos työstät t-paitaa tai kangaskassia yms. ujuta PC-levy, konepahvi tai jokin muu suoja kankaiden väliin, jolloin väri ei työskennellessä imeydy molempiin kankaisiin.
Puhdista sapluuna heti käytön jälkeen vedellä. Liimaa sapluuna lavuaarin pohjaan, jotta tarrapinta ei kulu pois. Pese huolellisesti etenkin verkot, ja laita sitten kuivumaan omalle alustalleen. Varo venyttämästä sapluunaa. Voit käyttää samaa sapluunaa lukuisia kertoja, joko kokonaan tai osittain.
Vinkki! Jos työstät herkkiä pintoja tai tekstiilejä, voit halutessasi kuluttaa liimaa ennen ensimmäistä käyttöä. Helpoiten tämä käy painamalla sabluuna pehmeää kangasta, kuten fleecea, vasten ja irroittamalla se sitten varovasti.
Koko: 21,5 cm x 21,5 cm
Kuvioitavan mandalan koko: 20,7 cm x 20,7 cm
Myyntierä: 1 kpl
| Valmistaja |
|---|

Rembrandt kuivapastellit 1/2 liitu 15 väriä
Pittura akryylipaperi 400g 50x70
Redimix valmisvärilajitelma 10x500ml
Javana tekstiilivärit Fresh 6x20ml
KUM Brush Soap sivellinsaippua
Savityökalulajitelma
SIO-2 Argila valkosavi 12,5 kg
Lanzarote kivitavarasavi 5kg Black
Askartelupunokset Safari 50cm /100
Pompom-pallolajitelma Glitter 300g Ø 1,5/2/3/4cm
Wedge silikonikampa W-04
Amsterdam akryylivärilajitelma 8x120ml
Värillinen piirustuspaperi A4 Pastellilajitelma
Neocolor I vahaliitu 10 väriä
Styrox-kartio 19,5cm
Plus itsekovettuva savi 1,5 kg Terracotta
Inktense Blocks musteväriliidut /12
Liquitex Crackle Paste 237ml
Amsterdam akryylivärilajitelma 8x120ml
Askartelupunokset Space 50cm /100
K1 Precision varaterät /100
Syanotypia aloituspakkaus - Kangas 