Redimix valmisvärit 500ml fluoresoivat
9,90 €
Valitse tuote ja määrä alasvetovalikosta ominaisuuden perusteella, ja klikkaa sitten "Lisää ostoskoriin"
Redimix on monikäyttöinen vesiohenteinen pulloväri. Suunniteltu erityisesti lapsille, mutta käy yhtä lailla myös aikuisten käyttöön. Sopii muun muassa maalaukseen, piirustusten värittämiseen ja askarteluun. Turvallisen koostumuksensa ansiosta soveltuu jopa käsillä maalaamiseen.
Sopii käytettäväksi erityisesti paperille, mutta myös kaikille imukykyisille tai lievästi imukykyisille pinnoille, kuten esimerkiksi kartongille, pahville ja puulle.
Hyvä peittokyky – väriä voidaan ohentaa vedellä suhteessa 1:6 peittokyvyn siitä kärsimättä. Ohentamattomana maalausjälki on paksua ja peittävää. Mitä enemmän vettä käytetään, sitä vesivärimäisempää maalausjälki on.
Kirkkaat värit, joista saa helposti sekoitettua uusia värisävyjä. Kuivuvat nopeasti. Värin työstämistä voidaan haluttaessa jatkaa lisäämällä uudelleen vettä, sillä väri ei kuivu vedenkestäväksi. Halutessasi viimeistele työsi guassivärivernissalla.
Huomaa: Fluoresoivat värit heijastavat valoa poikkeuksellisen hyvin, ja ne ovat siksi kirkkaampia kuin perinteiset värit. Fluoresoivien värien hehku kuitenkin hiipuu ajan myötä – vältä siis niiden käyttöä töissä, joiden toivot säilyvän pitkään.
Poispestävä (saippuavesi). Pese maalitahrat mahdollisimman pian 40°C:ssä.
Ei alle 3-vuotiaille.
Koko: 500 ml
Värit: 4 fluoresoivaa väriä
Myyntierä: 1 kpl
| Valmistaja |
|---|

Inktense Blocks musteväriliidut /24
Tee-se-itse muistipeli
Copic Ciao 5+1 tussit, Portrait colours 1
Colineo sivellinlajitelma guasseille /3
Muovailupuikot 8" (20 cm)
Raapeterän varret /12
Inktense mustevärikynät /24
Piirustusalusta A3
Glossy Varnish vernissa 230ml
Posca maalikynälajitelma 8 kokoa / Black
Granada kivitavarasavi 5kg Ivory
Inktense Blocks musteväriliidut /12
Leitz 5008 lävistin
Guassivärivernissa 500ml
Askartelukartonkilajitelma 220g 50x70 Kirkkaat
Fabriano Bristol piirustuslehtiö 250g A4
Softie pehmoteroitin
Media Ink alkoholimustelaj. 6x20ml Ruska
Drawing piirustuskynät /12
Push Button Waterbrush säiliösiveltimet /4
DAS askartelumassa valkoinen 1 kg 