Inktense Paint mustevärit /24 + säiliösivellin
59,50 €
Derwent Inktense Paint Pan -mustevärit ovat suositun tuoteperheen uusin tulokas. Studio set -pakkaukseen kuuluvan säiliösiveltimen ja vaahtomuovisienen ansiosta voit käyttää värejä missä vain, ja rasian kansi toimii palettinasi. Paletista löytyvät sarjan kaikki mustevärinapit.
Inktense-mustevärinappeja voi erehtyä luulemaan tuiki tavallisiksi vesiväreiksi, mutta sitä ne eivät ole, sillä värit muuttuvat kuivuessaan vedenkestäviksi. Voit siis lisätä työhön huoletta uusia kerroksia. Tämän ansiosta mustevärit käyvät mainiosti esimerkiksi akryylimaalausten luonnosteluun maalauspohjalle sekä kauniiden, kuultavien laveerausten tekemiseen akryylimaalauksen pinnalle – akryylivärien tekstuurit erottuvat tällöin kauniisti mustevärien alta.
Voit käyttää mustevärejä myös kankaan, kuten puuvillan ja silkin, maalaamiseen. Siinä missä vesivärit ovat hienovaraisia ja herkkiä, Inktense-mustevärit ovat puhtaita, eloisia ja värikkäitä.
Vinkki! Voit käyttää mustevärinappeja erikseen tai yhdessä Inktense-mustevärikynien ja -liitujen kanssa, sekä paperille että kankaalle. Mikäli tykkäät kuvioida kankaita tai tuunata tekstiilejä, suosittelemme lopuksi suojaamaan kankaan Fabric Mediumin avulla, sillä se parantaa Inktense-värien pesunkestoa.
Täytä säiliösivellin ennen työskentelyn aloittamista vedellä. Kosketa sitten siveltimen kärjellä mustevärinappia – ja maalaaminen voi alkaa. Siveltimen kärki pysyy kosteana työskentelyn ajan, mutta ei vuoda paperille.
Vinkki! Lataa kattava Inktense Expert Guide -käyttöopas (EN) tästä.
Ei sisällä eläinperäisiä aineita.
Värit: 24 väriä
Sherbet Lemon / Sun Yellow / Mango / Bright Orange / Cherry / Poppy Red / Fuchsia / Dark Plum / Violet / Navy Blue / Mid Ultramarine / Bright Blue / Turquoise / Teal Green / Racing Green / Ionian Green / Hookers Green / Kiwi / Burnt Yellow Ochre / Red Oxide / Natural Brown / Paynes Grey / Ink Black / Antique White
Myyntierä: 1 rasia
| Valmistaja |
|---|

Pouring Medium 237 ml
Wedge silikonikampalajitelma
Posca maalikynälajitelma 1M Extra Fine /4 Mono
Silk Clay® silkkimassa 10x40g / perusvärit
Manga Art lehtiö 75g A4
Battery Eraser paristopyyhekumi
Rapid niitit 24/8
Coloursoft värikynät /24
W&N Designers Gouache guassivärit 10x14ml
Inktense Paint mustevärit #01 /12 + säiliösivellin 