Ecoline sivellintussit /15
42,50 €
Alun perin Walt Disneyn kuvittajille suunniteltua Royal Talensin Ecoline-sarjaa on valmistettu jo vuodesta 1930 lähtien. Se tunnetaan laadukkaista, kirkkaista ja puhtaista väreistään, eivätkä poikkeusta tee myöskään sarjan uusimmat tulokkaat, Brush Pen -sivellintussit!
Sivellintusseissa on paksu, joustava sivellinkärki, jonka avulla saat aikaan vaihtelevaa viivaa ja jopa maalauksellista jälkeä. Vesiliukoinen, läpikuultava muste laveeraantuu kauniisti. Se säilyy vesiliukoisena myös kuivuttuaan, joten voit jatkaa työstämistä vielä päivienkin kuluttua. Tästä syystä tusseista käytetään myös nimitystä akvarellitussi. Voit sekoittaa värejä keskenään tai käyttää niitä yhdessä sarjan nestemäisten vesivärien kanssa.
Vinkki! Jos haluat liukuvärjättyä tekstiä, kasta esim. pinkin sivellintussin kärki siniseen Ecoline-pulloväriin ja ryhdy kirjoittamaan. Teksti on aluksi sinistä, mutta muuttuu hiljalleen violetin kautta pinkiksi.
Sopivat taiteilijoiden, taiteen harrastajien, kuvittajien ja suunnittelijoiden käyttöön. Ihanteellisia myös moderniin kalligrafiaan ja sivellintekstaukseen.
Huomaa: Ecoline-sarja on kehitetty kuvittajien käyttöön, ja musteet valmistetaan siksi dye-tyyppisestä, väriainepohjaisesta musteesta, joka ei ole valonkestävää. Värit ovat siis upean voimakkaita, mutta haalistuvat ajan mittaan.
Värit: 15 väriä
205 Lemon yellow (Primary) / 334 Scarlet / 318 carmine / 236 Light orange / 545 Red violet / 548 Blue violet / 505 Ultramarine deep / 522 Turquoise blue / 601 Light green / 602 Deep green / 422 Reddish brown / 416 Sepia / 718 Warm grey / 717 Cold grey / 700 Black
Myyntierä: 1 rasia
| Valmistaja |
|---|

Ecoline 5x30ml Additional
Pro Natura teroitin
Aqua Brush Duo sivellintussi /12
Gelly Roll geelikynä lajitelma valkoinen /3
Sketch Book luonnoskirja 140g 21x30 Crème
Sharpie W10 merkkauskynä
Cobra Safflower Oil safloriöljy
Media Ink alkoholimusteet 16x20ml
Battery Eraser paristopyyhekumi
Sharpie Fine 0,9 mm lajitelma /24
Koi Coloring Brush Pen sivellintussi /12
Savityökalulajitelma
Neocolor I vahaliitu 10 väriä metallisävyt
Matte Varnish vernissa 230ml
Ecoline sivellintussit /30 