Softis solukumi arkit 20×29 Pastel
9,90 €
Folia Softis solukumi soveltuu monenlaisten askarteluprojektien materiaaliksi. Siitä voit muun muassa työstää mobileja, leimasimia, magneetteja ja ovikransseja. Sen avulla voit myös tuunata arkipäiväisiä esineitä, kuten kynäpurkkeja tai vaikkapa muistikirjallesi kannet. Kauniit pastelliset sävyt.
Koska Softis solukumi on pehmeää ja aavistuksen joustavaa, vaahtomuovia muistuttavaa materiaalia, on sitä helppo leikata saksilla ja kuvioleikkureilla. Levyn leikkaaminen paloiksi onnistuu pieneltäkin lapselta sekä vanhuksilta, joiden hienomotoriikassa on jo haasteita – kimmoisana levy antaa saksille vähän vastusta, ja saksien hallinta on helpompaa kuin esimerkiksi paperia leikatessa. Solukumia voi myös muotoilla ja jopa ommella. Sitä voidaan käyttää myös gelli-painannassa.
Vinkki! Leikkele solukumista haluamasi kaltaisia muotoja, liimaa ne pahviin ja käytä leimasimen tavoin gelli-painannassa, niin saat aikaan kauniita pintakuvioita.
Koska Softis solukumilla on muisti, jää siihen helposti painaumia. Hyödynnä tätä ominaisuutta esimerkiksi embossaus-tekniikassa (embossing) painaumia tehdessäsi esimerkiksi pyöreäkärkisen piikin tai embossaukseen tarkoitetun pallopäätyökalun avulla.
Materiaali tunnetaan myös nimellä EVA-vaahtomuovi (EVA-sheet / Ethylene Vinyl Acetate).
Vahvuus: 2 mm
Arkin koko: 20 cm x 29 cm
Värit: 10 pastelliväriä
Lajitelmassa: 10 arkkia
Myyntierä: 1 lajitelma
| Valmistaja |
|---|

Art Creation repäisypaletti
Hahnemühle etsauspaperi 300g 78x106
Wedge silikonikampalajitelma
Watercolour 300g 50x70
Kuumaliimapistooli SL 40 (Ø 11,2 mm)
W&N Cotman akvarellivärit 1/2 nappi /12
Glazing Medium kiiltävä 250ml
Gel Press 5"x7"
Sivellinsaippua 100g pahvirasiassa
Sketch Book luonnoskirja 140g 21x15 Crème
Accademia 120g 50x65
Colour Broad huopakynät /12
Linotela 100 mm muovinen varsi
Viilat
Tarlatan
Van Gogh akvarellivärit Metallic & Interference /12
Veneto 300g 38x48 "pulpettikoko"
Seinäteline piirustuslaudoille
Pouring Medium 500ml
MasterCut-levyt 20x15 