Van Dyke -tekniikka kiinnostaa, muttet oikein tiedä, mistä lähteä liikkeelle? Kokosimme tähän aloittelijan oppaaseen Van Dyken perusteet sekä alkuun pääsemiseen tarvittavat tarvikkeet, jotta saisit mahdollisimman kattavan yleiskuvan siitä, mistä Van Dykessa oikein on kyse!
Mitä Van Dyke on?
Van Dyke -menetelmän kehittivät Arndt & Troos vuonna 1889, ja se on saanut nimensä flaamilaisen taidemaalari Anthony van Dycken mukaan. Van Dykessä luodaan yksivärisiä valokuvia ilman kameraa – lopputuloksena on kauniin seepiansävyinen vedos. Jokainen printti on täysin uniikki, ja lopputulos on aina yllätys!
Van Dyke on käytännössä estokuviointia – valon pääsy kuva-aiheen kohdalle estetään, jolloin vain sen ulkopuolella oleva paperin osa muuttuu seepian väriseksi, ja muodostuva kuvio jää valkoiseksi.
Prosessi on erittäin yksinkertainen – tarvitaan käytännössä vain neljää eri kemikaalia, paperia tai kangasta, kuva-aiheita sekä auringonvaloa (tai UV-lamppu). Van Dyke vaatii silti aluksi jonkin verran opettelua – mutta kun pääset vauhtiin, olet auttamatta koukussa!

Vinkki! Jos tekniikka on sinulle täysin uusi, suosittelemme aloittamaan kokeilemalla ensin syanotypiaa, ja siirtymään vasta sen jälkeen testaamaan Van Dyke -menetelmää. Lue syanotypiasta lisää artikkelissa Syanotypia – Aloittelijan opas. Van Dyke -prosessi on herkempi ja siinä käytettävät kemikaalit vaarallisempia. Sitä voisikin kutsua syanotypian “isoveljeksi”. Van Dyke -menetelmän herkkyys mahdollistaa paljon yksityiskohtaisempien tuotoksien luomisen – erityisesti tulostettujen valokuvien kohdalla.
Miten Van Dyke – tekniikkaa tehdään?
Van Dykea voi tehdä kolmella tavalla:
- Asettamalla pieniä esineitä tai muuta materiaalia (esimerkiksi kasveja, kukkia tai sapluunoita) tekniikassa käytettävien kehitteiden avulla käsitellylle paperille ja asettamalla paperi auringonvaloon
- Tulostamalla digitaalisen kuvan mustavalkoisena negatiivina läpinäkyvälle kalvolle, asettamalla kalvo käsitellylle paperille ja sitten auringonvaloon
- Piirtämällä tai kirjoittamalla läpinäkyvälle kalvolle peittävällä tussilla (esimerkiksi Posca-maalikynällä tai Sharpie-merkkauskynällä), asettamalla kalvo käsitellylle paperille ja sitten auringonvaloon
Van Dykea tehdään perinteisesti niin akvarellipaperille kuin esimerkiksi kankaalle. Tässä ohjeessa käymme läpi, miten prosessi etenee, kun vedos tehdään paperille PAR Syanotypia & Van Dyke Aloituspakkauksen sisältämien Van Dyke -tarvikkeiden avulla.

Tarvikkeet
Syanotypia & Van Dyke aloituspakkaus sisältää kaiken alla mainitun!
- Van Dyke -kehitteet (1x100ml, 1x500ml & 2x50ml)
- Akvarellipaperia
- Läpinäkyviä kalvoja (käyvät mustesuihkutulostimelle)
- 100ml mittasylinteri
- Suppilo
- Vaahtomuovisivellin
- Pyöreä muoviastia
- Sekoitustikku
- Kolme huuhtelukaukaloa
- Kertakäyttöhanskat
Aloituspakkaus sisältää tarvikkeet sekä syanotypiaan että Van Dykeen, mutta tässä listaamme vain Van Dykessa käytettävät tarvikkeet.
Lisäksi tarvitset:
- Pahvia, PC-levy, sanomalehtiä tai muuta vastaavaa työskentelytason suojaamiseen
- Haluttaessa essu
- Paperiarkkien alle alusta ja pleksi tai UV-suojaamaton lasilevy, esimerkiksi:
- Pahvi tai piirustusalusta, PC-levy sekä teippiä tai paperinpuristimia, tai…
- Edullinen, UV-suojaamaton valokuvakehys
Setissä on kehitteitä suurin piirtein 25 kpl A4-kokoista Van Dyke -printtiä varten!

1. Kehitteiden sekoittaminen
Aloita suojaamalla työskentelytaso esimerkiksi pahvin, PC-levyn tai sanomalehtien avulla.
Lisää 30 ml vettä pulloihin A2, C ja D (30 ml vettä / pullo) mittasylinterin avulla. Sulje pullojen korkit ja ravista huolellisesti, kunnes seos on tasaista (pullot C ja D sisältävät suurempia kiteitä, joten niiden liukeneminen voi kestää noin minuutin).
Huomaa! Älä tässä vaiheessa välitä vielä pullosta E, sen vuoro koittaa hieman myöhemmin.

Lisää sitten pullojen C ja D sisältö hitaasti ja pienissä erissä pulloon A2, välillä sekoitellen. Lisää tämän jälkeen vielä 10 ml vettä pulloon A2, jotta se täyttyy 100 ml:n asti. Sulje korkki ja ravista huolellisesti.

Kaada valmista seosta maltillisesti pyöreään muoviastiaan (seos on riittoisaa, et siis tarvitse kerrallaan kovin paljoa). Muista ravistaa pulloa uudelleen, jos kaadat seosta astiaan myöhemmin lisää. Myös muoviastiassa pidempään seissyttä seosta kannattaa ajoittain sekoittaa pakkauksen mukana tulleella sekoitustikulla.
Huomaa! Kun olet sekoittanut pullojen aineet keskenään lopulliseksi seokseksi, tulee se käyttää saman päivän aikana. Seosta kannattaakin tehdä vain vähän kerrallaan. Samoin seoksella aktivoitu paperi tulee käyttää saman päivän aikana.

2. Akvarellipaperin käsittely
Teippaa halutessasi akvarellipaperin reunat kiinni alustaan (esim. pahviin tai piirustusalustaan), jotta voit varmistaa sen pysyvän tukevasti paikoillaan. Voit käyttää myös paperipuristimia.
Tämä vaihe tulee suorittaa hämärässä tilassa, jotta valolle herkät kemikaalit eivät vioittuisi, eikä vedos lähtisi kehittymään ennenaikaisesti. Peitä siis ikkunat ja sammuta valot!
Levitä sitten liuos mahdollisimman tasaisesti akvarellipaperille esimerkiksi vaahtomuovisiveltimen avulla. Muista käyttää kertakäyttöhanskoja! Varo ottamasta liikaa ainetta siveltimeen – vähemmän on enemmän. Varmista, ettei paperille jää paksumpia ”lätäköitä” – ne eivät kuivu kunnolla ja vaikuttavat lopputulokseen.
Vie paperi sitten ripeästi pimeään paikkaan, kuten wc-tiloihin tai kaappiin. Anna paperin kuivua siellä kokonaan läpikuivaksi, vähintään 30 minuutin ajan.
Huomaa! Myös kuivunut paperi tulee käyttää saman päivän aikana – käsittele siis kerrallaan vain tarvitsemasi määrä paperia.
Jos haluat tummemman lopputuloksen, levitä seosta vielä toinenkin kerros akvarellipaperin päälle sitten, kun ensimmäinen kerros on täysin kuivunut. Huomaa kuitenkin, että lopullinen värisävy näkyy vasta UV-altistuksen ja vedessä liottamisen jälkeen.
3. Viimeisen vaiheen valmistelut
Voit tehdä tämän vaiheen odotellessasi paperin kuivumista!
Lisää 500 ml vettä pulloon E mittasylinterin avulla. Sulje pullon korkki ja ravista huolellisesti, kunnes seos on tasaista. Koska liuos sisältää suurempia kiteitä, niiden liukeneminen voi kestää noin minuutin.

Lisää kahteen huuhtelukaukaloon vettä.

Lisää sitten kolmanteen huuhtelukaukaloon liuosta E-merkitystä pullosta (lisää tähän siis pelkkää liuosta, älä vettä).

Asettele kaukalot vieretysten vesipisteen lähelle siten, että sijoitat keskimmäiseksi liuottimella täytetyn kaukalon.
Vinkki! Täytä kaukalot siten, että niihin saa upotettua akvarellipaperiarkin.
4. Negatiivin, esineiden tai kasvien asettelu paperille
Kun akvarellipaperi on läpikuiva, siirrä se pimeästä tilasta takaisin hämärään työskentelytilaan. Jos kuivumassa on ollut useampia paperiarkkeja, siirrä mielellään enintään kaksi arkkia kerrallaan. Loppujen arkkien kohdalla toista seuraavat työvaiheet aina edeltävien valmistuttua.
Huomaa! Arkit ovat jo tässä vaiheessa UV-herkkiä. Tilan valoisuudesta riippuen ne siis voivat lähteä kehittymään, jos työskentelyvaihe kestää pitkään.
Seuraavaksi irrota teipit tai paperiripustimet. Aseta sitten paperille tulostamasi digikuvan negatiivi (tulostettu kalvolle) tai negatiiveiksi valitsemasi esineet tai asiat (kuten kukat tai muut kasvit).


Aseta lopuksi päälle PC-levy tai UV-suojaamaton lasilevy, jonka voit kiinnittää tarvittaessa paikoilleen paperipuristimilla.



Vaihtoehtoisesti voit myös laittaa paperin edulliseen kuvakehykseen, jossa on lasi valmiina. Varmista kuitenkin, ettei lasi sisällä UV-suojaa! Tärkeintä on, että negatiivi tai muu kuva-aihe on tiiviisti paperia vasten – tällöin saadaan aikaan tarkkoja kuvia.
Vinkki! Voit käyttää myös esimerkiksi itse tekemiäsi tai valmiita sabluunoita kuvioinnissa, tai piirtää tai kirjoittaa suoraan kalvolle peittävällä tussilla.
Siirrä paperi sitten alustan kanssa ulos suoraan auringonvaloon. Pidä akvarellipaperia auringonvalossa noin 2 minuutin ajan. Voit hiukan pidentää tai lyhentää aikaa auringonvalon voimakkuudesta riippuen.



Huomaa! Aluksi saatat joutua kokeilemaan muutaman kerran, kunnes saat haluamasi lopputuloksen, sillä auringonvaloa ei voi hallita. Esimerkiksi kasvien kanssa ylisaturaatio ei kuitenkaan usein pilaa printtiä, vaan tuo omanlaisensa efektin.
5. Printtien tekeminen
Siirry vesipisteelle, jonne olet asettanut huuhtelukaukalot. Irrota akvarellipaperin päältä lasilevy/pleksi sekä kalvo, esineet tai kasvit. Siirrä paperi sitten nopeasti ensimmäiseen, vedellä täytettyyn huuhteluastiaan kuvapuoli alaspäin. Liota vedessä 10 minuutin ajan. Vaihda vesi tarvittaessa kertaalleen.


Nosta paperi kaukalosta, ravistele ylimääräinen vesi pois hellästi mutta huolellisesti ja siirrä E-liuottimella täytettyyn kaukaloon kuvapuoli ylöspäin. Liota 10 minuutin ajan.

Nosta paperi jälleen kaukalosta, ravistele ylimääräinen liuotin pois hellästi mutta huolellisesti ja siirrä paperi vielä 10 minuutin ajaksi toiseen, vedellä täytettyyn kaukaloon.
Ravistele lopuksi paperista vielä hellästi ylimääräinen vesi ja aseta se sitten pyyhkeen tai muun vettä sietävän suoja-alustan päälle kuivumaan.
Huomaa! Printti tummenee kuivumispäivän ajan – lopullinen tummuusaste näkyy seuraavana päivänä.
Toista edellä olevat työvaiheet sitä mukaa, kuinka monta paperiarkkia on jäljellä.



Kun lopetat työskentelyn, kaada varovasti E-pullosta otettu liuos takaisin E-pulloon suppilon avulla. Liuosta voi käyttää myöhemmin uudelleen.
Huuhtele ja kuivaa käytetyt välineet ja siirrä liuosta sisältävät pullot jääkaappiin säilöön.
Anna akvarellipaperien kuivua täysin kuivaksi. Tämän jälkeen olet valmis!
Vinkki! Voit myös halutessasi jatkaa teoksen työstämistä haluamaasi suuntaan vaikkapa tussien tai kuitukärkikynien avulla.

Liuosten säilyttäminen
Pullojen liuosten säilyvyys (ennen käyttöönottoa) on maksimissaan 12kk.
Käyttöönoton jälkeen säilytä veden kanssa sekoitetut pullot jääkaapissa – tällöin Van Dyken säilyvyys on noin 2 kuukautta. Jos pulloihin on sekoitettu tislattua vettä, säilyvyysaika kaksinkertaistuu. Älä käytä demineralisoitua vettä.
Kun pullojen liuokset on sekoitettu hanaveteen ja niitä säilytetään liian pitkään, voi nesteen pinnalle ilmestyä homekalvo. Voit poistaa sen siivilöimällä nesteen hienon siivilän läpi. Vanhaksi menneiden seosten käyttäminen tapahtuu kuitenkin täysin omalla vastuullasi.
Tärkeää turvallisuudesta!
Kemikaalien kanssa työskentelyyn liittyy aina riskejä. Lue tämä ohje huolellisesti ja ole tarkkana työskennellessäsi. Käytät tässä setissä olevia kemikaaleja ja tarvikkeita omalla vastuullasi.
Pakkaus sisältää kemikaaleja, jotka voivat olla terveydelle haitallisia. Älä anna kemikaalien joutua kosketuksiin happojen kanssa, jotta vältät vaarallisten kaasujen muodostumisen. Älä anna lasten käyttöön ilman valvontaa.
Älä päästä kosketuksiin ihon ja silmien kanssa. Käytä aina muovihanskoja! Jos ainetta pääsee iholle, tulee iho huuhdella vedellä. Jos ainetta menee silmiin, huuhtele usean minuutin ajan juoksevan veden alla silmä auki. Huuhtele myös silmäluomen sisäpuolelta. Tarvittaessa hakeudu lääkärin hoitoon ensiaputoimenpiteiden jälkeen.
Vältä aineiden hengittämistä. Älä niele. Jos ainetta on nielty, tulee huuhdella suu ja juoda lasi vettä – ei saa yrittää oksentaa. Tällöin on myös oltava yhteydessä myrkytyskeskukseen.
Tarkan listan kemikaaleista löydät pakkauksen mukana tulleista englanninkielisistä ohjeista.
Hävittäminen: Jätä kemikaalit omiin pulloihinsa ja hävitä ongelmajätteen mukana.