Äitienpäiväkukat Silk Clay -silkkimassasta

Tässä ohjeessa askartelemme iloisen värisiä kukkasia, jotka ilahduttavat äitiä äitienpäivänä vähintään yhtä paljon kuin aidot kukat! Kukat sopivat tietysti mainiosti myös vaikkapa ystävänpäivään tai ihan vain arjen piristykseksi. Kaikki ohjeen kukat sopivat myös lasten tehtäviksi, mutta erityisesti piikkikukka syntyy helposti lapsen kätösissä.

Käytämme kukkien askarteluun Creotimen käyttövalmista Silk Clay -silkkimassaa. Silkkimassa on itsekovettuvaa ja erittäin kevyttä muovailumassaa, joka sopii niin kouluun kuin harrastuskäyttöönkin. Koostumukseltaan silkkimassa on hienojakoista ja joustavaa, minkä ansiosta kappaleita on helppo työstää. Palat kiinnittyvät toisiinsa kevyesti painamalla (voit tarvittaessa kostuttaa pintaa kevyesti).

Leikitelkää rohkeasti kirkkailla väreillä ja käyttäkää mielikuvitusta kukkien muotoilussa. Näiden ei missään tapauksessa tarvitse näyttää samalta kuin oikeat kukat – pitäkää siis hauskaa ja muotoilkaa näyttäviä, uniikkeja mielikuvituskukkia!

Tarvikkeet

Valmistelut

Ennen kuin aloitat, suosittelemme pesemään kädet sekä tason, jossa aiot silkkimassaa käsitellä. Muuten koostumukseltaan pehmeä massa kerää roskat ja pölyt käsistä sekä pöydän pinnasta.

Jokaista silkkimassan palasta kannattaa ensin hiukan lämmittää leipomalla sitä käsien välissä.

Kun olet ottanut haluamasi värin purkista, kannattaa kansi sulkea saman tien, jotta massa ei lähde kovettumaan.

Piikkikukat

Valitse haluamasi värit – voit käyttää yhtä tai useampaa sävyä. Rullaa väri ensin kätesi alla makkaraksi.

Kauli makkara sitten pitkäksi, tasapaksuksi levyksi pituussuunnassa. Säädettävä akryylikaulin tai säädettävä muovinen kaulin on paras vaihtoehto tasaisen (noin 3-5 mm paksuisen) levyn aikaansaamiseksi. 

Jos käytät useampaa sävyä, tee levy ensin yhdellä sävyllä ja pyöritä sitten toinen haluamasi sävy pötköksi ja painele levyn keskelle kevyesti.

Käännä sitten alempana oleva levy toisen värin päälle ja lähde kaulimaan pötköä pitkittäin. Tämä antaa leikatuille terälehdille kauniin, monisävyisen värin.

Kun levy on haluamasi paksuinen, ota sakset ja leikkaa massalevyn reunaan viiltoja, jotka ulottuvat hieman alle levyn puolenvälin. Mitä enemmän viiltoja teet, sitä enemmän kukkaan tulee terälehtiä.

Kun olet saanut koko levyn leikattua, ota pitkä askartelutikku ja kieritä levy tikkuun sen yläpäästä alaspäin. Vältä painamasta massaa liikaa.

Kun olet kierittänyt koko levyn puutikun ympärille, ala avaamaan terälehdiksi leikkaamiasi osia varovasti sormin ja asettele ne haluamaasi muotoon.

Valmista tuli! Jos haluat lisätä kukkaan vihreitä terälehtiä, tästä lisää artikkelin lopussa.

Terälehtikukat

Aloita ottamalla pieni pala haluamaasi sävyä – siitä tulee kukan hede eli keskiosa. Asettele massa pitkän askartelutikun päähän ja muotoile mielesi mukaan. Laita tikku sitten sivuun kukan terälehtien työstämisen ajaksi.

Voit käyttää terälehtiin joko yhtä tai useampaa sävyä silkkimassaa. Rullaa väri ensin kätesi alla makkaraksi.

Kauli makkara sitten pitkäksi, tasapaksuksi levyksi pituussuunnassa. Säädettävä akryylikaulin tai säädettävä muovinen kaulin on paras vaihtoehto tasaisen (noin 3-5 mm paksuisen) levyn aikaansaamiseksi. 

Kun levy on halutun paksuinen, valitse haluamasi muotti terälehtien tekemiseen – ympyrän muotoiset metallimuotit ovat erinomaisia tähän tarkoitukseen. Metallimuotin röpelöisellä reunalla saat aikaan kivannäköistä tekstuuria terälehden reunoihin.

Paina puolikas muotti levyn reunaan siten, että saat leikattua silkkimassasta kaaren muotoisen palan.

Toista sama massalevyn toiselle reunalle – näin saat aikaan suippomaisen, mantelimaisen terälehden.

Toista sama prosessi vielä seitsemän kertaa; lopputuloksena on kahdeksan terälehteä. Halutessasi voit tehdä kukkaasi enemmän tai vähemmän terälehtiä, ja käyttää useampaa eri väriä. Käytä rohkeasti mielikuvitustasi!

Kun terälehdet ovat valmiita, ota aiemmin sivuun asettamasi puutikku esiin. Asettele sitten neljä terälehteä kukan heteen ympärille haluamallasi tavalla, ja loput neljä ensimmäisten terälehtien alapuolelle sopiviin väleihin.

Huomaa! Kun painat terälehden kiinni heteeseen, se tarttuu nopeasti paikoilleen, minkä jälkeen sen irroittaminen on hankalaa.

Kun lehdet ovat paikoillaan, voit halutessasi tehdä heteeseen pieniä painaumia tai kuvioita esimerkiksi lapiopää- tai pallopäätyökalulla.

Aseta kukat tämän jälkeen sivuun kuivumaan.

Ruusut

Valitse haluamasi värit – voit käyttää yhtä tai useampaa sävyä. Rullaa väri ensin kätesi alla makkaraksi.

Kauli makkara sitten pitkäksi, tasapaksuksi levyksi pituussuunnassa.

Kun levy on halutun paksuinen, valitse haluamasi muotti terälehtien tekemiseen – ympyrän muotoiset metallimuotit ovat erinomaisia tähän tarkoitukseen. Metallimuotin röpelöisellä reunalla saat aikaan kaunista tekstuuria terälehden reunoihin.

Paina muotin avulla kolme (tai haluamasi määrän) samankokoista ympyrää.

Leikkaa ympyrät sitten saksien avulla keskeltä kahtia.

Aseta puolikkaat limittäin toistensa päälle.

Ota seuraavaksi pitkä askartelutikku ja kieritä terälehdistä muodostuva pötkö tikun ympärille ylhäältä alaspäin. Vältä painamasta massaa liikaa. Kun olet kierittänyt koko pötkön askartelutikun ympärille, ala avaamaan terälehtiä varovasti ja asettele ne haluamaasi muotoon.

Vaihtoehtoisesti voit tehdä myös kuten me tässä, eli muotoilla ruusun ensin ja työntää sen vasta sen jälkeen tikun päähän.

Vihreät lehdet

Valitse jälleen haluamasi sävy ja kauli silkkimassa tasaiseksi levyksi.

Paina tämän jälkeen metallimuotin avulla ympyrän muotoinen kuvia massalevyyn – se voi olla joko tasareunainen tai röpelöreunainen.

Halutessasi pienempiä, soikean muotoisia lehtiä, leikkaa ympyrä saksilla puoliksi.

Muotoile reunoja sormilla kaartumaan haluamaasi suuntaan.

Kun olet muotoillut lehdet haluamasi näköisiksi, ota pyöreäkärkinen piikki (ns. pallopäätyökalu) ja vedä kevyesti viiva lehden kärjestä kärkeen. Tämä tuo lehdelle eloa.

Kiinnitä lehdet sitten haluamaasi kohtaan kukan alle ja muotoile haluamaasi asentoon. Mikäli lehdet eivät pysy paikoillaan tai alkavat roikkua, laita ne hennosti nojaamaan jotakin esinettä vasten, kunnes ne kuivuvat oikeaan asentoon.

Viimeistely

Jätä kukkaset kuivumaan huoneilmaan. Silk Clay -silkkimassan kuivumisaika 2-24 tuntia riippuen muovaillun esineen koosta ja paksuudesta. Kun kukat ovat kuivuneet kokonaan, voit viimeistellä kukkien puiset varret esimerkiksi Caran d’Ache Swisscolor-vahaliiduilla värittämällä ne. Koska puiset askartelutikut ovat neliön mallisia eivätkä pyöreitä, niiden värittäminen liiduilla on helppoa, kun tikun asettaa lappeellen pöytää vasten.

Lopuksi kiillota tikun vahainen pinta kankaalla tai talouspaperilla varovaisesti hieroen – tämä auttaa sitä hylkimään likaa ja luo kauniin kiiltävän, lakkamaisen pinnan.

Aseta kukkaset kukkaruukkuun asettamalla ruukun pohjalle palan Sculpture Blockia (kuten me tässä teemme) tai vaikkapa styroxia, ja upottamalla tikut siihen. Näin kukat pysyvät itsestään pystyssä.

Lopuksi

  • Huomaathan, että mikäli muotoilet massaa pitkään käsissäsi, se alkaa hiljalleen kovettua. Tämä ei kuitenkaan tapahdu kovin nopeasti.
  • Säilytä käyttämätön massa ilmatiiviisti. Jos massa pääse kuivahtamaan, suihkauta siihen vettä ja notkista.
  • Koska Silk Clay -silkkimassa on värillistä, esineiden koristelu kuivumisen jälkeen ei ole välttämätöntä. Halutessasi voit kuitenkin maalata kovettuneet esineet lähes millä tahansa väreillä.