Tee uniikki seinäkello Pouring Art -tekniikalla

Pouring Mediumilla saat akryyliväriin liikettä! Sen avulla pääset kokeilemaan suosittua Pouring Art- eli kaatotaidetekniikkaa. Tästä suureen suosioon nousseesta tekniikasta on lukuisia variaatioita ja se koukuttaa tekijän mukaansa monipuolisilla mahdollisuuksillaan sekä tavalla, jolla värit kietoutuvat toisiinsa luoden lumoavan kauniita ja aina toisistaan poikkeavia lopputuloksia!

Kaatotaiteen idea lähtee siitä, että Pouring Medium -maalausaineen avulla akryylivärejä ohennetaan niin paljon, että ne muuttuvat juokseviksi. Juoksevia väriseoksia voidaan tämän jälkeen kaataa tai valuttaa erilaisilla tavoilla maalauspohjille. Jos haluat Pouring Art -töihisi marmoroituvien koukerokuvioiden lisäksi solumaisia efektejä, sinun tulee lisätä Pouring Mediumista ja akryyliväristä tekemääsi seokseen myös silikoniöljyä. Se nostaa kennomaisen näköisiä soluja maalikalvon pinnalle.

Tässä työohjeessa hyödynnämme vanhoja vinyylilevyjä ja kuvioimme yhden LP-levyn uniikiksi seinäkelloksi.

Työvälineet:

– Pouring Medium -maalausainetta (esimerkiksi Pentart Pouring Medium)
– akryylivärejä (esimerkiksi Amsterdam akryylivärit 120ml tuubeissa tai 500ml pulloissa)
Silicone Oil -silikoniöljyä
kellokoneisto sekä AA-sormiparisto (ei sisälly pakkaukseen)
– LP-levy tai muun kokoinen vinyylilevy
– pahvi- tai muovimukeja
– kertakäyttölusikoita
– maalarinteippiä
– maalausveitsi
– suojamuovi tai -paperia
– jokin koroke levyn alle
– tarvittaessa viila (tai akkuporakone sekä 8 mm poranterä), jolla levyn reikää voidaan suurentaa

Työvaiheet:

1) Kerää kaikki tarvikkeet esille ja suojaa työskentelyalue huolellisesti.


2) Testaa, että kellokoneisto mahtuu LP-levyn reikään. Reikä on suunnilleen oikean kokoinen, mutta voit joutua suurentamaan sitä hieman viilaamalla tai poraamalla. Tämä kannattaa tehdä ennen maalauksen aloittamista.

3) Suojaa reikä maalarinteipillä niin, ettei Pouring Medium -seos pääse valumaan reikään. Rullaa maalarinteipistä hieman levenevä kartio liimapuoli ulospäin – näin se on helppo ujuttaa paikoilleen ja se jää kiinni reikään. Lopuksi puhdista levyn koristeltavalta puolelta sormenjäljet ja muut mahdolliset rasvatahrat esim. Neo amisept -desinfiointiaineella.

4) Valitse ja valmistele värit. Kun vasta tutustut tekniikkaan, käytä 1–3 kirkasta väriä, jotta lopputuloksesta ei tule ruskeaa. Suosi vastavärejä.

Tässä työohjeessa käytämme hyvin juoksevaa Pentart Pouring Mediumia, joka soveltuu käytettäväksi tuubissa ja pullossa olevien akryylivärien kanssa. Se sekoitetaan akryyliväriin noin suhteessa 1:1, eli Pouring Mediumia sekä akryyliväriä laitetaan molempia saman verran.

Annostele Pouring Medium ja akryyliväri mukiin ja sekoita huolellisesti niin, että seoksesta tulee tasaista ja rakenteeltaan helposti kaadettavaa. Vältä vatkaamista, sillä se synnyttää ilmakuplia. Jokainen väri tulee sekoittaa omaan astiaansa.

5) Mikäli haluat työhösi solumaisia efektejä, sekoita yhteen väreistä silikoniöljyä. Pyöräytä sitten aineet nopeasti sekaisin, älä enää sekoita. Tässä ohjeessa käytimme vain muutamia tippoja, joten efektit olivat vähäisiä. Mikäli haluat isompia soluja tai enemmän solukkoa, lisää silikoniöljyä reilummin.

6) Aseta levy korokkeelle, jotta se on irti työtasosta. Näin Pouring Medium pääsee vapaasti valumaan reunojen yli ja sinun on helppo tarttua levyyn, mikäli haluat kallistella sitä käsin. Korokkeena voit käyttää vaikkapa pestyjä jogurttipurkkeja.

7) Kaada sitten värit levylle. Voit kaataa yhtä tai useampaa väriä kerrallaan – jos kaadat useampaa, laita värejä kuppiin kerroksittain ennen kaatamista. Voit vaikuttaa värien sekoittumiseen ja kuvioiden syntymiseen jo kaataessa. Kun värejä kaadetaan pienellä, pyörivällä liikkeellä, ne synnyttävät heti erilaisen, marmoroituvan efektin, kuin suoraan kaadettaessa.

8) Levitä ja ohjaile värien kulkua kallistelemalla levyä varovasti…

…tai tarvittaessa avita maalausveitsellä. Voit myös tiputella värejä maalauksen pintaan pipetillä, tai täyttää esim. reunoja yksivärisellä seoksella.

9) Kun työ on valmis, jätä se kuivumaan vaakatasossa tasaiselle alustalle. Poista LP-levyn reikää suojannut maalarinteippi tunnin tai parin päästä, kun Pouring Medium on hiukan kuivahtanut. Tällöin maalausaine ei enää valu reikään, muttei myöskään kuivu kiinni teippiin. Työn kuivumiseen kannattaa varata ainakin yksi päivä.

10) Kun työ on kuivunut, kiinnitä kellokoneisto paikoilleen. Aloita kellon kokoaminen ujuttamalla musta rengas koneiston varteen. Työnnä varsi sitten kellotaulun reiän läpi, ja kiinnitä paikoilleen metallirenkaan ja mutterin avulla. Lopuksi aseta viisarit yksitellen kelloon siten, että lyhyt ja paksu tuntiviisari tulee ensin, paksu minuuttiviisari toiseksi ja ohut sekuntiviisari viimeiseksi. Paina viisareita peukalolla, kunnes ne napsahtavat kiinni. Varo kuitenkin, ettet väännä herkkiä viisareita painaessasi. Jos näin kuitenkin käy, voit lopuksi varovasti suoristaa niitä niin, että ne mahtuvat kulkemaan toistensa ylitse.

Vinkkejä, sovelluksia, ideoita:

– Jotta Pouring-maalaus levittyisi tasaisesti, tulee sen kuivua tasaisella alustalla. Työskentelytason kaltevuus kannattaakin mitata vatupassilla tai puhelimeen ladattavalla vatupassisovelluksella.

– Mikäli kaadettu Pouring Medium -seos hakeutuu samaan kohtaan maalausta tai valuu yli yhdeltä puolelta, on taso kalteva kyseiseen suuntaan ja vaatii tasapainotusta.

– Mieti jo etukäteen, että haluatko vinyylilevyn peittyvän kauttaaltaan, vai jäävän osittain näkyviin? Mikäli haluat peittää koko levyn pinta-alan, Pouring Mediumilla ohennettua ja valmiiksi sekoitettua maalausaineseosta kuluu yhden levyn koristeluun 1,5 dl.  

– Mikäli pintaan jää ilmakuplia, ne voidaan puhkaista esimerkiksi hammas- tai grillitikulla. Puhkaise kupla varovasti ja pyyhkäise tikku sen jälkeen talouspaperiin ennen seuraavaa kuplaa.

–  Mikäli käytät silikoniöljyä, levyn kallistaminen venyttää myös silikoniöljyn avulla syntyvien solukkojen kokoa, kun taas maalausveitsellä pyyhkäiseminen auttaa silikoniöljyä nousemaan pintaan.

Pouring Medium on itsessään maidonvalkoista, mutta kuivuttuaan väritöntä ja läpinäkyvää. Se ei vaikuta värin peittävyyteen tai muuta sen sävyä merkittävästi. Muista kuitenkin huomioida värien peittävyysaste; peittävät värit luovat peittävän pinnan ja läpikuultavat värit läpikuultavan pinnan. Lisää akryylivärien pakkausmerkinnöistä voit lukea aiemmasta Mitä värisi etiketti kertoo? -blogipostauksestamme.

– Voit halutessasi piirtää kellotauluun numerot tai tasatuntien paikat esimerkiksi Posca-maalitusseilla (esimerkiksi Posca 3M Fine -maalikynät väreittäin tai Posca 5M Medium -maalikynälajitelma).

– Mikäli valmiiksi sekoitettua Pouring Medium -seosta jää ylimääräiseksi, voit pullottaa yksittäiset värit talteen esim. täyttöpulloon ja käyttää myöhemmin. Mikäli käyttämättä jää valmiiksi samaan kuppiin yhdistettyä seosta, voit käyttää sen hyödyksi esim. kaatamalla sen kartongin päälle. Kuivunutta seosta voit hyödyntää myös kortti- ja koruaskartelussa tai vaikkapa kirjanmerkkinä.

–  Voit koristella valutustekniikalla myös kolmiulotteisia esineitä. Tarvittaessa pohjusta kuitenkin imeväiset pinnat ensin gessolla (esimerkiksi Talens Art Creation valkoinen gesso) ja poista kovista materiaaleista rasva- ja sormenjäljet samaan tapaan kuin vinyylilevystä.

– Liikkeellä on monenlaisia tapoja ja ohjeita luoda kaatotaidetta käyttäen mitä eriskummallisempia materiaaliyhdistelmiä. Ei ole kuitenkaan yhdentekevää, mitä värejä käytät, tai millä tavoin ohennat väriä. Mikäli akryylivärien sijaan käytetään valmisvärejä tai muita pullovärejä, ei maalikalvosta tule samalla tavalla joustava ja vedenpitävä kuin akryylivärien kanssa. Mukaan ei myöskään tule sekoittaa öljyvärejä, sillä Pouring Medium on akryylivärien kanssa käytettäväksi tarkoitettu maalausaine. Ei myöskään kannata lähteä leikkimään erilaisilla liima- ja vesiseoksillakaan, sillä vaikka niiden avulla väreistä saataisiinkin juoksevaa, ei niiden kanssa päästä samaan lopputulokseen, mitä tulee kuvioihin ja kestävyyteen.

– Mikäli käytät maitomaisen Pentart Pouring Mediumin sijaan paksumpaa Pouring Mediumia, kuten esim. Amsterdam Pouring Mediumia tai Liquitex Pouring Mediumia, käytä vähemmän akryyliväriä. Vaihtoehtoisesti voit käyttää myös akryylimustetta (esimerkiksi Amsterdamin Acrylic Ink). Lue tarkemmat ohjeet tuotekorteilta.

Katso ohjeet myös videolta!

Perustimme juuri Konsta Shopille oman YouTube-kanavan. Jos siis mieluummin katsot ohjeen videomuodossa, pääset näkemään sen tästä:

Ja sitten ei kuin kellareita, ullakoita ja kirpputoreja koluamaan, jotta saadaan vinyylilevyt uusiokäyttöön!